Olemme pääkaupunkiseudulla toimiva sitoutumaton You`re a gift –niminen järjestö ja järjestämme uskontojen välisiä You`re a gift –keskustelutilaisuuksia nuorille, joihin ovat tervetulleita kaikki nuoret uskontokuntaan katsomatta. Keskustelutilaisuuksien tavoitteena on luoda siltoja eri uskontokuntien välille sekä saada nuoret huomaamaan, ettei ole olemassa ”meitä” ja ”heitä” – ettei vastakkainasettelu ole lainkaan tarpeen! Mielestämme tällainen keskustelu on erityisen ajankohtaista nyky-yhteiskunnassa, jossa eri uskontokuntien välille on muodostunut tietynlaista vastakkainasettelua ja jopa pelkoa toisia uskontoja edustavien välille. Toivomme, että keskustelutilaisuuksien kautta nuoret huomaavat, että jokainen ihminen on ensisijaisesti ihminen iloineen ja suruineen – uskontokunnasta riippumatta.
Nuorten lisäksi kutsumme keskustelutilaisuuksiin myös alan asiantuntijoita sekä esimerkiksi henkilöitä, joilla on kokemusta vaikkapa asumisesta tai työskentelystä maassa, jossa on itse ollut vähemmistön edustajana. Pyydämme keskustelutilaisuuksiin myös pakolaisnuoria, jotka saavat näin tilaisuuden kertoa omista kokemuksistaan ja siitä, miltä tuntuu olla Suomessa vähemmistön edustajana. Kantasuomalaiset nuoret saavat samalla tilaisuuden tutustua nuoriin, joiden tausta on kovin erilainen heidän omaan taustaansa nähden. Toivomme tämän osaltaan vähentävän ennakkoluuloja nuorten kesken. Lisäksi yhdistyksemme ylläpitää matalan kynnyksen You`re a gift –nuorisotiloja Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Tämän talven keskustelutilaisuudet
Tämän talven ohjelmasta on jäljellä vielä kaksi You`re a gift –nimistä keskustelutilaisuutta. Ensi vuoden keväälle on suunniteltu yhtä You`re a gift-keskustelutilaisuutta kuukaudessa, mutta keskustelutilaisuuksien aikatauluja ei ole vielä lyöty lukkoon.
Marraskuun 2015 You`re a gift –keskustelutilaisuus
Vuoden 2015 marraskuun You`re a gift –keskustelutilaisuus järjestetään 28. marraskuuta kello 16-19 Helsingin Tapolan koulun juhlasalissa. Keskustelutilaisuuden aihe on ”Uskontojen välinen rauha”. Asiantuntijakeskustelijoiksi olemme kutsuneet islamilaisen neuvoston imaamin Mohamed Al Husseinin, uskontotieteen tohtorin Unelma Rinteen sekä Helsingin piispan Martti Nuuksion. Nuoria tilaisuuteen mahtuu 250. Tilaisuuden aikana asiantuntijakeskustelijat avaavat aihetta omasta näkökulmastaan, minkä jälkeen järjestämme paneelitilaisuuden, johon myös tilaisuuteen osallistuvilla nuorilla on mahdollisuus osallistua. Paneelikeskustelun jälkeen tilaisuudessa järjestetään vapaamuotoinen kahvitilaisuus, jonka aikana nuorilla on mahdollisuus tutustua toisiinsa. Osallistuminen sekä kahvitilaisuus ovat maksuttomia. Voit kuitenkin halutessasi tukea järjestömme toimintaa pudottamalla lahjoituksen keräyslippaaseemme. Lahjoitukset ovat tärkeitä toimintamme jatkuvuuden takaamiseksi ja monipuolisen toiminnan järjestämiseksi. Saamme toimintamme järjestämiseen myös julkista tukea, mutta lahjoitusvarat ovat tästä huolimatta merkittävä tulonlähteemme. Lisäksi järjestämme varojen keräämiseksi esimerkiksi myyjäisiä. Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 25. marraskuuta. Yhteystietomme löydät Yhteystiedot-sivulta.
Joulukuun 2015 You`re a gift –keskustelutilaisuus
Vuoden 2015 joulukuun You`re a gift –keskustelutilaisuus järjestetään 10. Joulukuuta kello 17-20 Vantaan Ruusulaakson ala-asteen juhlasalissa. Illan teemana on ”Vuoropuhelu uskontokuntien välillä”. Asiantuntijakeskustelijoiksi olemme tähän iltaan kutsuneet edustajan Uskovaisten nuorten tuki ry:stä, uskontotieteen tohtorin Unelma Rinteen, islamilaisen neuvoston imaamin Mohamed Al Husseinin sekä Helsingin piispan Martti Nuuksion. Nuoria tilaisuuteen mahtuu 300. Tilaisuuden aikana asiantuntijakeskustelijat avaavat aihetta omasta näkökulmastaan, minkä jälkeen järjestämme paneelitilaisuuden, johon myös tilaisuuteen osallistuvilla nuorilla on mahdollisuus osallistua. Paneelikeskustelun jälkeen tilaisuudessa järjestetään vapaamuotoinen kahvitilaisuus, jonka aikana nuorilla on mahdollisuus tutustua toisiinsa. Osallistuminen sekä kahvitilaisuus ovat maksuttomia. Voit kuitenkin halutessasi tukea järjestömme toimintaa pudottamalla lahjoituksen keräyslippaaseemme. Lahjoitukset ovat tärkeitä toimintamme jatkuvuuden takaamiseksi ja monipuolisen toiminnan järjestämiseksi. Saamme toimintamme järjestämiseen myös julkista tukea, mutta lahjoitusvarat ovat tästä huolimatta merkittävä tulonlähteemme. Lisäksi järjestämme varojen keräämiseksi esimerkiksi myyjäisiä. Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 5. Joulukuuta. Yhteystietomme löydät Yhteystiedot-sivulta.
Vuoden 2016 You`re a gift –keskustelutilaisuudet
Vuoden 2016 You`re a gift –keskustelutilaisuuksien aikataulut julkaistaan mahdollisimman pian niiden varmistumisen jälkeen. Seuraathan siis sivujamme aktiivisesti! Jos haluat ehdottaa keskustelunaiheita näihin You`re a gift –keskustelutilaisuuksiin, ota rohkeasti yhteyttä meihin. Yhteystietomme löydät Yhteystiedot-sivulta! Otamme mielellämme vastaan keskustelunaiheita sekä nuorilta että nuorten parissa toimivilta asiantuntijoilta, koska mielestämme on tärkeää, että keskustelunaiheet kumpuavat nuorten omasta kokemusmaailmasta sekä nuorten omista tarpeista!
Haluamme myös kiittää www.ilmaista-pelirahaa.biz , joka sponsoroi sivujamme! Kiitos Ilmaista-pelirahaa.biz!